Historia

 

Dordela-Krämer sukuseura ry:n taival

Sukuseuran syntysanat on lausuttu Orimattilan Virenojalla kesällä 1993. Siellä on valittu toimikunta, jonka tehtävänä oli valmistella sukuseuran perustamista.

Hollolan Siikaniemessä 13.8.1994 valittiin sukuseuralle hallitus. Paikalla olleita sukulaisia yli 150. Perustamiskirja on allekirjoitettu 29.12.1994.

Sukuseuran retki Hämeenlinnaan ja Hattulaan kesällä 1995. Neljä linja-autollista osallistujia muodosti hienon retken, keskiaikaiset pidot linnassa, linnan historiaa, Hattulan keskiaikaiseen kivikirkkoon tutustuminen ym.

Tallukassa Vääksyssä kaksipäiväinen kokous elokuussa 1996. Esitelmiä, illanvietto, Asikkalan historiaa mm.

Kesällä 1997 kesäretki Orimattilan Virenojan koululle. Tutustuminen mm Ulrika Krämerin Mäkelän talon paikkaan ja kylämiljööseen.

Vuosikokous Hämeenlinnassa kesällä 1998. Ulrika Krämerin syntymän 250-vuotisjuhla.

Kesäretki Iitin Lyöttilän kylään 1999, Perheniemeen sekä Ruotsinpyhtään ruukille.

Kesällä 2000 vuosikokous pidettiin Heinolan Kumpelissa.

Sukutapaaminen jälleen 2001 Orimattilan Virenojalla. Paikkana muistorikas Virenojan nuorisoseuran talo. Maukasta Virenojan possua syötiin hyvällä ruokahalulla.

Vuosikokouspaikkana v. 2002 tuttu Vääksyn Tallukka. Sukuseuran toiminta laajentunut useammalle mantereelle, sukulaisia oli Australiasta ja Amerikasta asti. Jäseniä paikalla ennätysmäärä, yli 200 osallistujaa.

Välivuoden jälkeen oli 10-vuotisjuhlan vuoro. Se pidettiin Orimattilan Jymylinnassa 15.8.2004. Jälleen nautittavana virenojalaista possua. Uutena toimintamuotona jäsenten harrastetori. Paikalla vieraita n 160.

Kesäkuussa 2005 tehtiin onnistunut kesäretki Porvoon seudulle 'Suku- ja kartanoretkenä'. Matkustaen kahdella linja-autolla katseltiin vanhoja kartanoita sisältä ja ulkoa Pernajassa, Porvoossa ja Askolassa. Myös historiallinen Ilolan Postimäki oli tutustumisen kohteena. Ruokailimme historiallisessa Kiialan kartanossa ja iltapäiväkahvihetki oli tunnelmallisessa Prestbackan kartanossa. Retkemme kruunasi kaunis sää sekä vanhoilla pihoilla kukkivat syreenit, - unohtamatta hyvää matkaseuraa! Katso kuva-albumi!

Jäsenmäärä vuonna 2005 lopussa oli reilut 400 jäsentä. Jäsenmäärä kasvaa sukuseuratietoisuuden lisääntyessä.

23. heinäkuuta 2006 olimme Hollolan Messilässä Sukukokouksessa, jossa paikalla ennätysmäiset 370 osallistujaa. Tapahtuman merkittävin asia oli molempien sukujen sukukirjojen julkistus. Sukututkija on tehnyt sukututkimusta sukuseuran hyväksi vuosien ajan. Tapahtuma oli sijoitettu Hollolan kirkolla järjestettyjen Keskiaikamarkkinoiden ajankohtaan. Katso suuren sukukouksen tunnelmaa kuva-albumista!

16.6.2007 sukuseuramme järjesti retken Tuusulan Rantatielle. Tämän kulttuuritien anti oli suurenmoinen. Näimme kaikki keskeisimmät historialliset rakennukset sisältä ja ulkoa, ja oppaat panivat parastaan. Valtaosa kohteista sijaitsi Tuusulan puolella, sokerina pohjalla Sibeliuksen Ainola Järvenpään puolella. Suuresta osanottajajoukosta johtuen (n 130 hlöä) kumpainenkin linja-auto noudatti omaa ajo-ohjelmaa. Ruokailu oli Krapihovissa. Yhteisen hetken vietimme sukumme jäsenen Seija Kajalon Galleriassa Rantatien varrella. Meitä suosi jälleen hyvä sää! Katso kuva-albumi!

2.8.2008 kokoonnuimme sääntömääräiseen kesäkokoukseen Vierumäen Urheiluopiston suojiin. Valoisa Juhlateltta oli varattu käyttöömme. Saimme ehdotelmia kauan kaavailtuun sukuvaakunaan, jonka oli suunnitellut ja työstänyt sukumme jäsen, heraldikko Jukka Suvisaari. Tämän jälkeen vaakuna virallisesti hyväksyttiin symboloimaan sydänhämäläisiä pitäjiä ja niiden alkuperäisiä asukkaita, - juuriamme siis - : Hollolaa ja Orimattilaa. Vierumäkeläistä oheisohjelmaa oli varattu jäsentemme käytettäväksi. Koolla n 110 vierasta. Musiikista vastasi duo Jorma Hynninen ja Pentti Mäkelä. Muutamaa viikkoa myöhemmin sukumme jäsenen hanuristi-Pentin tytär, Satu toi Suomeen kaivatun olympiakullan Pekingistä. Katso kuva-albumi!

1.8.2009 retkeilimme Santahaminan varuskuntasaarelle Helsingin edustalle. Tämä historiaretki pohjautui Suomen Sodan 1808-1809 200-vuotisaikaan. Luotiinhan silloin saavutetulla autonomialla pohjaa maamme myöhemmälle itsenäistymiselle. Liikkuminen sotilasalueella on hyvin kontrolloitua. Niinpä oppaamme Markku Virtasen lisäksi oli ryhmä henkilöitä koiran kera vartioimassa joukkomme liikehdintää ja koossa pysymistä koko historiallisen kierroksen ajan. Retkeen osallistui noin 115 vierasta. Sää oli jälleen suosiollinen! Armeijan tapaan nautimme hernekeitosta ja pannarista ruokalassa. Katso Kuva-albumi.

Orimattilan perinteikäs Kehräämörakennus uusiin käyttötarkoituksiin valjastettuna oli kesäkokouksemme paikka elokuisena lauantaina 7:s päivä 2010. Mahtoiko olla vuosisadan kesän kuumin päivä? Tapahtuma keräsi 162 henkilöä. Ohjelmassa oli myös kiintoisa harrastetori erilaisine taidemuotoineen. Katso valokuva-albumi.

Vuoden 2011 kesäretki suunnattiin kahteen mielenkiintoiseen kohteeseen:
Ensimmäinen kohde oli entistä Jaalaa, Vuohikosken reitin varrella sijaitsevaan Werlan Pahvitehtaaseen, jossa myös ruokailimme. Tutustuimme myös erilaisiin työpajoihin, jotka toimivat museotehtaan läheisyydessä. Ja ilma suosi tänä lauantaipäivänä 11.6. 
Werlasta jatkoimme Kouvolan läpi kohti Elimäellä sijaitsevaa Mustilan Arboretumia. Myös Mustilassa oli monenmoista oheispuotia. Päivä oli helteisen kuuma, siihen toi viilennystä suuret puut, joiden varjossa Rhodorendronit (alppiruusut) ja muut näyttävät kasvit kukoistivat. Retkeläisiä oli 57 henkilöä. Jatkoimme Mustilasta Myrskylän kautta Orimattilaan ja viimeksi Lahteen. Katso kuva-albumi!

Vuosi 2012: Lauantaina 18.8.2012 kokoonnuimme kesäkokoukseen maaseuturavintola Hollolan Hirveen. Bussi toi väkeä linjalta Myrskylä-Orimattila-Lahti. Iso osa tuli, kuten tavallista, omilla autoillaan. Ohjelma oli musiikkipitoinen ja toivotulle seurustelulle jäi aikaa väljästi. Ilta päättyi tanssin pyörteisiin Hollolan Harmonikkojen vetävän musiikin tahdittamana. Kesätapahtumamme osallistujamäärä oli 90 henkilön luokkaa.

Vuosi 2013: Lauantaina 17.8.2013 matkabussimme kaarsi Myrskylästä Lahteen, jossa kokoustimme lyhyesti. Kokouksen pääaiheena oli yhden hallituksen jäsenen valinta ja sääntömuutosten käsittely ensimmäisessä kokouksessa, kokouspaikkana oli matka-automme->Eeva Ilmarila valittiin hallitukseen. Kokouksen jälkeen matka jatkui kohti Hämeen linnaa ja matkalla kuulimme mielenkiintoisen Eeva Ilmarilan pitämän esitelmän Rikosseuraamulaitoksen terveydenhuoltoyksiköstä sekä vankien oloista vankiloissa yleensä. Perillä meitä odotti mahtavat Keskiaikamarkkinat, sateenkaan emme antaneet häiritä tapahtuman monipuolista antia ja ylimääräisenä ohjelmanumerona Eeva Ilmarilan kertomana saimme lisäksi todella hyvän Vankilamuseon esittelyn. Seitsemän tuntia perillä ei aivan tahtonut riittää monipuolisen, perinteikkään ja tyylikkään kokonaisuuden läpikäymiseen. Usealla suulla kerrottuna kuuluikin kommenttina, että "tänne on päästävä uudelleen".

Vuosi 2014: Elokuisena lauantaina 16.8. 2014 oli sukuseuramme 20-vuotisjuhlan aika. Sukuseuramme parhaassa iässä! Sitä vietimme komeasti Mäntsälässä, Sälinkään historiaa henkivässä kartanossa. Pikkubussi kuljetti vieraita linjalla Lahti- Orimattila- Myrskylä – Mäntsälä ja samaa reittiä takaisin juhlan päätyttyä. Valoisassa ja viihtyisässä kartanon salissa maistui juhla-ateria. Professori Kustaa H J Vilkuna oli juhlaesitelmän pitäjä aiheenaan ”Ruoka ja juoma menneinä aikoina”. Taustamusiikin toteuttajaksi saimme  jäsenemme mobilisoiman duon: kitara ja klarinetti. Varsinaisen kokousosan päättyessä nautimme maukkaat täytekakkukahvit ja seurustelullekin järjestyi aikaa mukavasti. Paikalla Sälinkään kartanossa oli toistasataa vierasta.

 Vuosi 2015: Kesäkuussa 13.06.2015 risteilimme Vellamo-laivalla Vesijärvellä ja tutustuimme Sibeliustaloon. Ruokaillimme laivalla satamassa ja sitten suuntasimme järvelle. Kapteeni kertoili värikkäästi rantanäkymistä. Sibeliustalolla meitä luotsasi opas Leena Permanto. Mukana oli 73 sukulaista.

Vuosi 2016:  Vuosikokous ja 22-vuotiaan sukuseuramme kokouspaikaksi seuloitui Tapanilan hiihtomaja Lahdessa 20.8.2016. Mukana oli 72 sukulaista. Hallituksen tiedottaja Reijo Ollinen piti meille tunteikkaan puheen sukulaisten vaiheista. Emil Paavola esitteli uutta sähköistä Sukujutut-ohjelmaa. Lauloimme myös uuden Mauri Turusen säveltämän ja sanoittaman Dordela-Krämer marssin. 

"Hei me Dordelat - hei me Krämerit - taas me yhdessä ollaan - vuodet vaihtuvat - muistot kultaavat - taas me yhdessä ollaan"

 

 

Tervetuloa mukaan!